kellokas

Finnish

Etymology

kello (“bell”) +‎ -kas

Noun

kellokas

  1. A bellwether (leading animal of a flock, having a bell hung round its neck).
  2. (informal) A spokesman (one who speaks on behalf of a group).

Declension
Inflection of kellokas (Kotus type 41/vieras, kk-k gradation)
nominative kellokas kellokkaat
genitive kellokkaan kellokkaiden
kellokkaitten
partitive kellokasta kellokkaita
illative kellokkaaseen kellokkaisiin
singular plural
nominative kellokas kellokkaat
accusative nom. kellokas kellokkaat
gen. kellokkaan
genitive kellokkaan kellokkaiden
kellokkaitten
partitive kellokasta kellokkaita
inessive kellokkaassa kellokkaissa
elative kellokkaasta kellokkaista
illative kellokkaaseen kellokkaisiin
kellokkaihinrare
adessive kellokkaalla kellokkailla
ablative kellokkaalta kellokkailta
allative kellokkaalle kellokkaille
essive kellokkaana kellokkaina
translative kellokkaaksi kellokkaiksi
instructive — kellokkain
abessive kellokkaatta kellokkaitta
comitative — kellokkaineen

Anagrams
This article is issued from Wiktionary. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.